Oululainen panimo Sonnisaari on perustettu vuonna 2014. Itse tutustuin heidän tuotteisiinsa ensimmäistä kertaa tammikuussa 2016. Nuo ensimmäiset kokemukset eivät vielä vakuuttaneet, mutta myöhemmät samana vuonna saadut kyllä. Viime vuoden aikana panimon hyvä maine onkin kiirinyt koko maahan ja loppuvuodesta olutta tuli saataville myös pullotettuna, mikä tarkoittaa yhä parempaa saatavuutta. Tämä olut on ostettu Alkon verkkokaupasta, jonka kautta se onkin saatavilla ympäri Suomen.
Sonnisaari Humalaja
Tyyli: IPA
Alkoholi: 6,7%
Katkerot: 96,7 EBU
Humalaja kaatuu lasiin kullankeltaisena, sameana ja runsaasti valkoista vaahtoa muodostaen. Oluessa uiskentelee pohjasakasta irronneita hippuja, hiivaa tai humalaa. Ei mikään kaunis näky.
Tuoksu on raikas ja erittäin hedelmäinen, trooppista hedelmää ja greippiä. Maku on myös raikas, greippiä sekä trooppista makeaa hedelmää. Veriappelsiini tulee mieleeni. Tämä siis aivan ensivaikutelmana, heti perään iskee nopeasti voimakas greippinen katkero. Alkon mittaamat melkein sata EBU-yksikköä kuivaavat suun ja tuntuvat ikenissä. En ole äärikatkerien IPA-oluiden ystävä, mutta se johtuu voimakkaan katkeron ja näissä oluissa usein runsaasti käytetyn makean karamellimaltaan yhdistelmästä. Tämän oluen vaaleassa mallaspohjassa ei karamellimaltaalla juhlita, vaikka sitäkin sieltä löytyy vaalean perusmaltaan, vehnämaltaan ja kaurahiutaleiden ohella. Tämä on omaan makuuni pelkästään hyvä asia. Niinpä kovakin katkero saa vain janoamaan uutta siemausta. Varsinkin kun tunne ennen uutta katkeroaaltoa on mehuisan raikas ja nektarimaisen hedelmäinen. Hiilihappoja on melko runsaasti.
Sonnisaari Humalaja on brutaalin nautinnollinen greippi-IPA. Trendeistä välittävät ovat jo pitkään julistaneet IPA-buumin kuolemaa. Buumia tai ei, niin hyvä olut on kuitenkin aina hyvää olutta ja tämä on jopa erinomaista.
Tamperelainen, vuodesta 2013 olutta valmistanut Pyynikin käsityöläispanimo omaa vuosiinsa nähden hyvin vaiheikkaan ja tuotteliaan historian. Myös tulevaisuus näyttää hyvältä, sitä siivittävät muun muassa kansainvälisissä olutkilpailuissa menestyminen ja meneillään oleva osakeanti. Nämä oluet on saatu panimolta.
Pyynikin Ruby Jazz Ale
Tyyli: red ale
Alkoholi: 4,7%
Katkerot: 50 EBU
Pitkään Pyynikin valikoimissa ollut Ruby Jazz Ale voitti viime syksynä World Beer Awards -kilpailussa mietojen tummien pintahiivaoluiden sarjan. Palkinnon tuoma huomio loi kysyntää, johon vastattiin laittamalla olutta tölkkiin. Panimon oma tölkityslinjasto on pyörähtänyt käyntiin tämän vuoden alusta, mutta jo ennen sitä ensimmäinen erä jatsia tölkitettiin Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan linjastolla.
Ruby Jazz näyttää kaadettaessa punaruskealta, mutta asettuu tuoppiin lähes mustana. Vaaleaa vaahtoa syntyy runsaasti, mutta se haihtuu nopeasti. Tuoksussa tuntuu havuista ja greippistä humalointia. Oluen valmistuksessa on käytetty pihlajanmarjaa ja juoman lämmetessä se ilmestyy tuoksuun happamana marjaisuutena.
Maussa on edelleen voimakkaasti greippiä ja havuisuutta, sekä sitä hieman hapanta marjaisuutta. Mallas tuntuu pienenä paahteena, mutta humalan ehdoilla mennään. Loppumaussa tulee miellyttävän voimakas katkero. Jälkimaku on pitkäkestoinen. Suutuntumassa on miedolle oluelle tyypillistä pientä vetisyyttä, mutta ei häiritsevästi. Hiilihappoja on runsaasti.
Maukastahan tämä on ja yritystä monipuolisuuteen löytyy, mutta lopulta humalapainotteisuus käy kuitenkin vähän tylsäksi.
Pyynikin Post Mortem
Tyyli: imperial stout
Alkoholi: 9%
Katkerot: 33 EBU
Post Mortem julkaistiin 29.10.2016 666:n kappaleen eränä olutravintolamyyntiin. Pahvisine ruumisarkkuineen tämä vetää pisteet kotiin huomiota herättävän pakkaussuunnittelun sarjassa.
Väriltään Postem Mortem on asiaankuuluvan mustaa. Vaaleanruskea vaahtokukka majailee oluen päällä hyvän aikaa. Tuoksussa tuntuu runsasta suklaata ja viekoittelevaa vaniljaa.
Maussa on ensimmäisenä paahteista mallasta, kahvia ja suklaata. Tynnyrikypsytys on tuonut makuun jokseenkin portviinimäisiä piirteitä, jotka jäävät viipyilemään jälkimakuun. Katkero on vähäistä. Olut on suutuntumaltaan keskitäyteläinen ja hiilihapoiltaan maltillinen.
Imperial stoutiksi tämä on miellyttävän pehmeä, ei pätkääkään aggressiivinen. Mainio nautiskeluolut.
Oluella on useita sesonkeja vuodessa. Ilmiselvin ja oma suosikkini on joulu. Tässä on kolme poimintaa Alkon jouluolutvalikoimasta.
Vakka-Suomen Panimo Prykmestar Talvibock
Tyyli: dobbelbock
Alkoholi: 9,2%
Katkerot: 32,1 EBU
Uusikaupunkilaisen Vakka-Suomen Panimon Prykmestar Talvibock on tumman ruskeaa, mutta kuitenkin läpikuultavaa olutta. Lasiin kaadettaessa se muodostaa kohtalaisesti valkoista vaahtoa. Tuoksussa on mämmin mieleen tuovaa maltaisuutta ja siirappista makeutta. Maku on vahvan maltainen, makea ja leipäinen. Katkero tasoittaa makeutta, mutta ei aivan tarpeeksi. Myös alkoholi tuntuu maussa hieman. Hiilihapot ovat kohtalaiset ja suutuntuma on puolitäyteläinen. Jälkimaku on siirappisen makea.
Joulupöydässä tumma, vahva lager sopii kinkun ja laatikoiden kaveriksi. Itse valitsisin kuitenkin tämän sijaan kausivalikoimien vakiojäsenen, saksalaisen Ayinger Winter Bockin. Se on vähemmän makea ja alkoholitasoltaan alhaisempi, mutta silti riittävän tuhti.
Põhjala Jõuluöö
Tyyli: imperial porter
Alkoholi: 8%
Katkerot: 49,4 EBU
Virolaisen Põhjalan Jõuluöö siirtääkin meidät heti jälkiruokaosastolle. Se on väriltään mustaa olutta, vaaleanruskealla lähes välittömästi katoavalla vaahdolla. Tuoksussa on tummaa suklaata ja kahvista paahteisuutta. Suklaan tuoksu on erittäin miellyttävä. Maussa paahdettua mallasta, tummaa suklaata, lakritsia. Katkero tuntuu sopivan voimakkaana, jolloin makeus ei hallitse kokonaisuutta liikaa. Hiilihappoisuutta on aika paljon.
Tämä oli toinen kertani Jõuluöön parissa. Ensimmäisellä kerralla kokonaisuus tuntui jäävän jotenkin vajaaksi, mutta nyt olen sitä mieltä että tämä on juuri sopivan tuhti portteri vaikkapa suklaan kanssa nautittavaksi.
Ridgeway Brewing Insanely Bad Elf
Tyyli: imperial red ale
Alkoholi: 11,2%
Katkerot: 43 EBU
Brittiläisen Ridgeway Brewingin Insanely Bad Elf on väriltään kuparisen punertavaa ja läpikuultavaa olutta. Vaaleaa vaahtoa muodostuu vain vähän ja se haihtuu nopeasti. Tuoksussa on kuivahedelmää ja tummaa marjaisuutta. Makeaa viikunaa. Maussa makea hedelmäisyys jatkuu sisältäen myös pippurista mausteisuutta. Katkeron puraisu tuntuu lopussa. Hiilihappoisuus on tuntuvaa ja jälkimaku on pitkäkestoinen. Korkea alkoholipitoisuus tuntuu voimakkaana lämmittävänä tunteena. Siitä ja runsaasta makeudesta huolimatta mielipuolinen tonttu on yllättävän helposti juotavaa.
Insanely Bad Elf ei takuulla sovi jokaiseen makuun. Itse näkisin sen myöhäisillan mietiskelyjuomana takkatulen loimussa. Kaveriksi voi valita pitkään kypsytettyä juustoa, esimerkiksi goudaa. Myös olut itse on valmistettu kypsyttäminen mielessä. Kunnollisten kylmäsäilytystilojen omistajien kannattaakin ostaa useampi pullo ja tarkistaa miten tuoksu ja maku kehittyvät vuoden tai vaikkapa kolmen vuoden kuluessa.
Yhteenveto
Sana ”makea” toistuu yläpuolella useaan kertaan. Ehkä tämä onkin edelleen jatkuvan kaupallisen trendikkyyden ohella syy siihen, että kausivalikoimissa on tänä vuonna myös useita IPA-tyylisiä oluita. Joulunakin kannattaa silti muistaa, että aina välillä voi valita myös sen oman suosikkioluen, vaikka sen nimessä ei olisikaan termejä ”joulu” tai ”talvi”. Maltaista joulua kaikille, palataan olutarvioiden pariin taas ensi vuonna!
Viime vuosina Suomessa on perustettu kymmeniä uusia pienpanimoja. Kaikki eivät myöskään ole Tampereen eteläpuolella, vaan olutbuumi on koko Suomen juttu. Pohjanmaa ei ole jäänyt tässä muita huonommaksi. Henkisesti pietarsaarelainen, mutta fyysisesti Uusikaarlepyyssä sijaitseva Jacobstads toi ensimmäiset tuotteensa markkinoille alkuvuodesta 2016. Tämänkertainen arvio-olut on saatu panimolta.
Jacobstads: Victorious Secret
Tyyli: Session Pale Ale
Alkoholi: 4,4%
Katkerot: 56 IBU (vahvistamaton tieto)
Sessio-oluet ovat alkoholipitoisuudeltaan mietoja oluita, nykyään usein IPA-tyylisiä. Termin taustat ovat ensimmäisen maailmansodan aikaisessa Englannissa, jossa asetehtaiden työläisillä oli oikeus tiettyyn määrään ”olutsessioita” työpäivän aikana. Mietous oli siis aivan aiheellista.
Victorious Secret on väriltään vaalea, hieman oljenkeltaista kultaisempi. Lähes kirkas olut muodostaa kohtalaisesti nopeasti häviävää valkoista vaahtoa. Tuoksu on kesäinen ja trooppisen eksoottinen, greippiä ja mangoa.
Maussa on greippiä, pieni vivahdus maltaista makeutta ja runsaasti mangoa. Mieleen tulee Pöhjala Uus Maailm, yhdistävänä tekijänä Mosaic-humala. Katkero on sopivan napakkaa, jättäen greippisen jälkimaun. Humalointi määrittelee tämän oluen, peittäen mallaspohjan keveyden. Vetisyyttä ei tunnu. Hiilihappoa on reilusti.
Victorious Secret on vahvuuteensa nähden erittäin mallikas pale ale. Se on kesäisen raikas ja tuntuvasti katkera. Maltaan olemattomuus saattaisi häiritä, mutta humalavetoisuus on toteutettu niin tyylikkäästi, että se ei haittaa. Toistaiseksi tätä on saatavissa vain ravintoloissa. Panimo on muuttamassa uusiin toimitiloihin, joten toivottavasti Victorious Secret olisi noudettavissa janon sammuttajaksi myös kaupan hyllyltä ensi kesään mennessä.
Oluessa on loputtoman paljon erilaisia tyylilajeja ja uusia syntyy edelleen. Black IPA:a voidaan ajatella joko amerikkalaisittain voimakkaasti aromihumaloituna porterina/stoutina tai tummilla, paahteisilla maltailla ryyditettynä India Pale Alena.
Olvi Black IPA
Alkoholi: 4,7%
Katkerot: 55 EBU
Suomen kolmesta suuresta panimosta ainoa kotimaisessa omistuksessa oleva, Olvi, on löytänyt amerikkalaiset humalat isolle toimijalle sopivan viiveen jälkeen ryminällä. IPA ja APA ovat ilmeisinä myyntimenestyksinä johtaneet uutuusesittelyjen jatkumiseen. Black IPA:ssa epäilyksiä herättää tyylilajin toimivuus alhaisella alkoholipitoisuudella.
Olvi Black IPA on väriltään, kuinka ollakaan, mustaa ja muodostaa runsaasti vaaleanruskeaa vaahtoa. Vaahto säilyy melko pitkään ja muodostaa hävitessään tiheää pitsiä. Tuoksussa on voimakkaasti greippiä ja pihkaa sekä jonkin verran paahteista mallasta.
Maussa on pihkaa, havuja, maltaan paahteisuutta ja makeutta. Katkero on varsin mukavan tuntuinen. Jälkimaku on miellyttävä, ehkä vähän miedon puoleinen. Suutuntuma on melko kevyt, mutta rapsakkaasti hiilihapotettu.
Humalointi toimii ja olut on yllättävän hyvin tasapainossa, vaikka tietenkin mallasrunko voisi olla vahvempikin. Olvi onnistuu ylittämään omat, aika matalat, odotukseni ja tätä voisi juoda uudestaankin jonkinasteisesta yksiulotteisuudesta huolimatta.
Maku Brewing Black IPA
Alkoholi: 6,1%
Katkerot: 80,8 EBU
Tuusulalaisen, vuonna 2014 perustetun Maku Brewingin Black IPA on lähes mustaa, mutta hieman ruskean läpikuultavaa olutta beigellä vaahdolla. Tuoksussa ensimmäisenä ovat greippi ja pihkaisuus, mutta niiden alta tulee myös paahteista mallasta.
Maussa on kirpeää sitrusta, pihkaa ja havua. Nämä humalan elementit hallitsevat, mutta niiden lisäksi tuntuu selvästi kahvista paahteisuutta ja hieman tummaa suklaata. Suuta kuivattavaa varsin karkeaa katkeroa on runsaasti. Jälkimakua määrittelevät katkeron vaikutukset ja kevyehkö paahteisuus. Maku BIPA:n suutuntuma on yllättävänkin kevyt ja hiilihapot ovat matalalla tasolla.
Olviin verrattuna Maku Black IPA on toki monivivahteisempi, mutta ei niin selvästi kuin luulisi. Vaikka oluen tyylilajien kirjo on yksi niistä asioista, jotka tekevät siitä niin mainion juoman, taidan loppujen lopuksi mieluiten nauttia IPA-tyylisen humaloinnin ja paahteiset maltaat erikseen. Pidetään Black IPA tyylinä kuitenkin jatkossakin tarkkailulistalla.
Dudii, eilen (8.10.) pidettiin Mallasjääkärien toinen baarikierros kumppaniravintoloihin, tällä kertaa tutustumassa myös tiettyihin oluttyyleihin! Mukana oli parhaimmillaan 20 innokasta kiertäjää ja illan aikana tunnelma oli katossa ja polvet verillä kaikestä kiertämisestä! Tai no, hauskaa oli ainakin! Kierroksen aikana käytiin Wazacassa, Gustav Wasassa, El Gringossa, Little Pubissa, Public Cornerissa ja O’Malley’sissä.
Kiitokset kaikille osallistujille, lisää kierroksia tulevaisuudessa!
Tarinoiden mukaan vielä 90-luvulla suomalaisessa olutravintolassa oli saatavilla ehkä kolmea vaaleaa lageria ja Koffin Porteria. Nettiä ja matkustelua harrastavalle innokkaalle oluen ystävälle paikalliset valikoimat jättävät edelleen paljon toivomisen varaa. Silti tilanne on muuttunut huimasti aivan viimeisen viidenkin vuoden aikana. Kotimaisen tuotannon monipuolistuminen ja asialleen omistautuvat olutravintolat ovat tässä iso tekijä, mutta myös Alko on herännyt siihen että monopoliasema ei nykyään enää yksinään riitä. Yksi seuraus tästä on ollut voimakas tilausvalikoimien kasvattaminen. Sieltä löytyy myös oluita, joista tavanomaisuus on kaukana.
Omnipollo: Noa Pecan Mud
Tyyli: imperial stout
Alkoholi: 11%
Katkerot: 39 EBU
Vuonna 2011 perustettu ruotsalainen kiertolaispanimo Omnipollo on olutharrastajien suosiossa. Itse juomien lisäksi huomiota ovat kiinnittäneet omaperäiset ja mitä ilmeisimmin design-hipstereitä miellyttävät olutpullot. Niitä voi tarkastella lisää esimerkiksi täältä.
Noa Pecan Mud on väriltään hyvin tumman ruskeaa, lähes mustaa. Ruskeaa vaahtoa muodostuu maltillisesti. Tuoksu melkeinpä tyrmää huumaavalla suklaisuudellaan. Tuoksussa on paksua ja täyteläistä suklaata, suklaakakkua, suklaavanukasta. Myös kahvia on mukana.
Maussa on vähemmän yllättävästi myös runsaasti suklaata, mutta ei yhtä hurjalla intensiteetillä kuin tuoksussa. Myös kahvia ja häivähdys lakritsia esiintyy. Lopussa varovainen katkero tasoittaa makeutta hieman. Jälkimaku on erittäin pitkä ja erittäin miellyttävä. Siinä suklaa antaa enemmän tilaa ja paahteisuus sekä oluen nimen ennustama pähkinäisyys tulevat esiin. Niukasti hiilihappoinen olut on suutuntumaltaan pehmeä, täyteläinen ja tahmaava. Tätä ei tule juoda liian kylmänä, noin 15 astetta on sopiva aloituslämpötila.
Omnipollo Noa Pecan Mud on upea jälkiruokaolut vahvojen imperial stoutien ja suklaan ystävälle. Viimeistään hinta (10,99 € / 0,33 l) pitää huolen siitä että viimeinenkin tippa saa jakamattoman huomion osakseen.
Jatketaan Alkon alkusyksyn kotimaisiin uutuuksiin tutustumista. Nyt vuorossa on kaksi hedelmin tai marjoin maustettua saison-tyyppistä olutta. Belgian ja Ranskan maatiloilla alkunsa saanut saison on nykyajan pienpanimojen käsittelyssä karannut välillä melko kauaskin historiallisilta juuriltaan.
Humalove: Susanna’s Housewarming Saison
Alkoholi: 7%
Katkerot: 21 EBU
Lupaus kotimaisuudesta rikotaan heti startissa: helsinkiläinen Humalove Brewing on kiertolaispanimo, joka valmistaa tuotteensa aina muiden panimojen tiloissa. Susannan saison on valmistettu belgialaisen Brouwerij Andersin panimossa. Mutta ei se mitään, ”designed in Finland”, kuten etiketissäkin sanotaan.
Lasissa on epämääräisen oranssinruskeaa, sameaa olutta valkoisella vaahdolla. Tuoksussa tuntuu belgihiivalle tyypillisiä käymisestereitä, mausteisuutta, trooppista hedelmää. Jos en olisi lukenut valmistusaineista mangoa, en välttämättä olisi ajatellut juuri sitä, mutta nyt ajattelen.
Maussa on trooppista hedelmää ja pippurista mausteisuutta, maltaista pyöreyttä ja pehmeyttä. Suutuntuma on rapsakan hiilihappoinen. Jälkimaussa katkeron kevyt puraisu jättää miellyttävän tunteen suuhun. Kokonaisuutena maku on pehmeä ja raikas, mutta myös mukavan vivahteikas ja kiinnostava.
Panimo Hiisi: Kratti
Alkoholi: 5,5%
Katkerot: 10,1 EBU
Kratti on näyttävän punaista olutta nopeasti haihtuvalla vitivalkoisella vaahdolla. Tuoksussa hapanta maltaisuutta, hapanta marjaisuutta. Hiivaa.
Maku on kirpeän herukkainen, hapan, myös puolukka on tunnistettavissa. Etiketin valmistusainelistauksesta voi todeta oluessa käytetyn mustaherukkaa ja puolukkaa. Ensin maku tuntuu häviävän aika nopeasti, mutta kyllä se lopulta jää viipyilemään suuhun. Hiilihappoisuus on korkealla tasolla.
Kirpeys ja happamuus määrittelevät tämän oluen. Se on helposti juotavaa, mutta aika yksioikoista. Kyseessä on takuuvarmat ”onko tämä edes olutta?” -ihmettelyt osakseen saava tuote. Kyllä se sitä on, sillä oluesta on moneksi.
Yhteenveto
Nykyaikainen saison on paitsi hiivan ominaispiirteitä ja raikkautta, myös happamuutta, monipuolisia raaka-aineita ja nykyiset maitokaupparajat ylittävää alkoholipitoisuutta. Näistä kahdesta Kratti oli itselläni kokeilussa jo toistamiseen. Kaikesta pirtsakkuudestaan huolimatta se ehti käydä jo vähän tylsäksi ja sen pariin tuskin enää kolmatta kertaa palaan. Susanna’s Housewarming Saison on tästä parista se monipuolisempi ja sen voisin ostaa toisen ja kolmannenkin kerran.
Alkon valikoimiin saapui elokuun lopussa useita kotimaisten pienpanimojen tuotteita. Tarkastellaan niistä nyt kahta.
Mathildedalin Kyläpanimo: Seppä
Tyyli: stout
Alkoholi: 7%
Katkerot: 34,4 EBU
Lähes mustaa olutta, joka lasiin kaadettaessa muodostaa kohtalaisesti vaaleanruskeaa vaahtoa. Vaahto haihtuu melko nopeasti ja jättää jälkeensä paikoittaista pitsiä.
Tuoksussa on runsaasti paahteista mallasta ja häivähdys savuisuutta. Myös maussa ensimmäisenä tulee paahteinen mallas, jossain välissä vilahtaa myös lakritsia. Sepän suutuntuma on pehmeä, hiilihappoisuus on matalalla tasolla.
Pitkäkestoinen jälkimaku on tässä oluessa kuitenkin se määrittelevin piirre: savuisuutta ja suuta kuivattavaa katkeroa. Nokinen savuisuus ei sinällään ole erityisen voimakasta, mutta se on silti se ominaisuus joka erottaa tämän useimmista muista stouteista. Se on myös se syy, joka todennäköisesti saa minut ostamaan tätä uudelleen. Kokeilin Seppää jo Helsingin SOPP-tapahtumassa. Pidin siitä silloin ja pidin nyt toisella yrittämälläkin. Ei mitään maailmoja mullistavaa, mutta sopivasti erottuvaa perustekemistä.
Panimo Hiisi: Iku-Turso
Tyyli: imperial stout
Alkoholi: 9%
Katkerot: 75,9 EBU
Jyväskyläläinen Panimo Hiisi on noussut rytinällä yhdeksi suosikkipanimoistani. Hyvien oluiden lisäksi olen mieltynyt brändäykseen: tuotteiden nimet ja pullojen etiketit ammentavat suomalaisesta tarustosta, huumoria unohtamatta.
Iku-Turso on voimakkaan tummanruskea, lähes musta imperial stout. Hyvin vaalenruskeaa vaahtoa muodostuu oluen pinnalle runsaasti, mutta se myös haihtuu nopeasti tuottaen tasaisen pitsikuvion lasin reunoille.
Tuoksu antaa erittäin paahteista mallasta, kahvia ja tummaa suklaata. Myös amerikkalaistyylinen humalointi tuntuu havuisuutena. Maussa edelleen paahteista mallasta, myös lakritsia ja havuisuus on voimakkaampaa kuin tuoksussa. Katkero tulee jälkimaussa hyvin voimakkaana. Hiilihapot ovat melko voimakkaat, suutuntuma on öljyisen liukas. Korkeahko alkoholipitoisuus ei juurikaan häiritse vaan pysyttelee pääasiassa piilossa.
Humalointi vie mielikuvat kohti Plevnan Siperiaa, mutta ei tämä yhtä intensiivinen tai monipuolinen ole. Henkilökohtaisesti en niin välitä Black IPAa lähentelevästä humaloinnista stouteissani ja se Siperiakin maistuu parhaalta sen verran ikäännytettynä, että terävin humalointi on lientynyt. Saattaa olla että Iku-Turso jäi minulle kertatuttavuudeksi, mutta ei tämä missään tapauksessa huono ole.
Ronda treenaa salilla Pikachu-puku päällä ja kertoo haastattelussa itsetunto-ongelmista, kovin ristiriitaista sen vanhan fuckyoun tarjoamisen rinnalla. Kertoo kai siitä että otetaan jotain rooleja ja ollaan jotain muuta kuin ollaankaan. Mutta tämä tarina ei kerro siitä. Tämä tarina kertoo siitä että ollaan oikeasti parempia kuin ymmärrämme edes olevammekaan.
Otin loparit töistä koska se tuntui hyvältä. Ehkä takaraivossani soi DJ Polarsoulin Ei kompromisseja -kappaleen kertsi; Musta on kasvanut itseni pomo… No oli miten oli, vedän viimeistä voitelua ja kohti Haaparantaa, lupasin auttaa kollegaani ennen kun häivyn.
Mikä hitto siinä on kun Ruotsin puolella kaikki näyttää paremmalta kuin Suomen, tuntuu että ilmakin on hieman aurinkoisempi ja tuulikin hyväilee eikä yritä työntää kumoon niin kuin kotona. Unohdan ajatukseni kun marssin Systembolagetin sisään. Ah, mitä ihania oluita mahtaakaan Kaarle Gustavin lempikauppa minulle tarjota, herkullisia nektareita tästä kauniista länsinaapuristamme jonka lämpimään syliin Suomineitomme kurottaa ainoalla kädellään.
Ovenpielessä on opaste. Värikoodit ja kaikkea. Tuolta löytyy alet, tuolta belgit jne. Ei siis muuta kuin tätä upeaa oluthyllyjen sateenkaarta kohti ja tuota ruskeaa ale -osastoa. Tai ei ruskea edes näytä Ruotsissa ruskealta, se on enemmänkin oranssi. Oranssi on ruskea jolla on vielä toivoa jäljellä -mietin kun melkein törmään iloisesti hymyilevään työntekijään. Perttu ja se toinen Alkon työntekijä joka niin iloisesti morjenstaa kassalla käsi pystyssä, kun vielä pussitan harmaasta hyllystä hakemiani saaliita kotikaupungissani, ovat vain varjo tämän aurinkoisen ilmestyksen rinnalla. ”Terve, voinko auttaa” hän sanoo täydellisellä suomenkielellä. Olen niin häkeltynyt tästä kaikesta että en osaa muuta vastata kuin, ET!
Huusinkohan?
Toivottavasti en.
Ostoskoriin sujahtaa sujuvasti hyllyjen ruotsinlipun kannustamina; Jämtslands Bryggerien IPA, S:t Ericks Bryggerien IPA, Oppigårds Bryggerien Dalalager ja USA! USA! USA -huutojen soidessa SKA Brewingin Modus Hoperandi IPA. Koska olen vielä pari päivää työvelvoitteessa päätin jättää oluet siihen, lisäksi tahdoin jo takaisin karuun ja rakkaaseen Suomeen.
Aaah, olutta sängyllä. Pari lempiasiaani yhdessä.
Otettiin hotelli Kemistä. Tornio on varmaan parempi kuin Kemi koska se on jo melkeen Haaparanta. Tämä sopii paremmin, ehkä täällä ei kukaan tervehtisi ja hymyilisi. Päätän aloittaa Oppigårdsin Dalalageilla. En osaa vieläkään arvostella oluita, tiedän vaan mistä tykkään ja mistä en. Tämä vaikuttaa lupaavalta vaikka tämän jouduin poimimaan kyykyssä Systembolagetin alahyllyltä, muut otin selkä suorassa keskeltä koska en kehdannut enää kyykkiä kun myyjä katsoi minua mielestäni oudosti. Luultavasti huusin. Mutta olut on kaikinpuolin juotavaa, ei mitenkään erityistä mutta parempaa kuin rautasaapas naamassa.
Seuraavaksi korkkaan Jämtlandsin Ipan. Yritän nuuhkaista pulloa mutta tuoksu loistaa poissaolollaan. Epäilen ettei suomalainen nenäni vaan löydä niin sivistyneitä vivahteita joten kaadan oluen lasiin ja jatkan nuuhkimista. Hmmm… ei vieläkään mitään. Entäs jos koitan maistaa. Sama lopputulos. Hitto tämähän on jopa pahaa. Harvoin teen näin mutta tällä kertaa oli pakko käydä kumoamassa tämä sinikeltainen liemi viemäriin. Olen hämilläni.
No entäs S:t Eriksin Ipa. Tässä sentään hieman tuoksuu humalat. Kaadan lasiin ja vaahtokin näyttää ihan kivalta. Mutta ei, ei tämäkään maistu juuri miltään. Mietin kävinkö vahingossa ostamassa Coopista mellanööliä, mutta nopea vilkaisu pullon etikettiin kertoo että kyllä tässä hönkää pitäisi olla. On tämä ihan juotavaa, mutta ei todellakaan sitä mitä odotin komean länsinaapurimme minulle tarjoavan. Olenkohan menettämässä makuaistini vai onko kyse jostain vieläkin vakavammasta, olenko vain liian juntti?
Onneksi jäljellä on vielä Modus Hoperandi. Kaadan sen otsa hikisenä lasiin. Nostan lasin värisevin käsin varovasti huulilleni ja mietin että totuus on otettava selville. Huh, tämähän maistuu. Aivan hullun hyvin maistuukin. Ehkä olen liian suomalainen ruotsalaisille oluille mutta onneksi tarpeeksi kansainvälinen amerikkalaisille. Muistelen tässä samalla parin viikon takaista CBH-reissua ja niitä ihania Suomalaisia pienpanimo-oluita joita sain siellä tähän samaan kroppaan kumota. Niissä oli makua ja jopa vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Olen ylpeä siitä että olen suomalainen ja pidän suomalaisista oluista.
Vahva Suomi-Ruotsi, 4-1, kansallisuusylpeys-tilassa lähden kävelemään kohti Kemin satamaa ja terasseja. Istun Sataman Tähteen ja tilaan hampurilaisen (USA!) ja Karhun nelosen (4-1). Hyvä me! Aurinko paistaa ja ruoka ja juoma sopii tähän hetkee paremmin kuin mikään. Syötyäni katson kuinka sataman aallonmurtajalta kohoaa helikopteri ilmaan, tuo ei voi olla kuin joku ruotsalainen. Minä pidän jalat maassa ja suuntaan kohti seuraavaa terassia ja kotimaista olutta. Mielessäni pyörii Kummelin Le River sketsistä pilottiaiheinen laini. Naurattaa.
