Tarinoiden mukaan vielä 90-luvulla suomalaisessa olutravintolassa oli saatavilla ehkä kolmea vaaleaa lageria ja Koffin Porteria. Nettiä ja matkustelua harrastavalle innokkaalle oluen ystävälle paikalliset valikoimat jättävät edelleen paljon toivomisen varaa. Silti tilanne on muuttunut huimasti aivan viimeisen viidenkin vuoden aikana. Kotimaisen tuotannon monipuolistuminen ja asialleen omistautuvat olutravintolat ovat tässä iso tekijä, mutta myös Alko on herännyt siihen että monopoliasema ei nykyään enää yksinään riitä. Yksi seuraus tästä on ollut voimakas tilausvalikoimien kasvattaminen. Sieltä löytyy myös oluita, joista tavanomaisuus on kaukana.
Omnipollo: Noa Pecan Mud
Tyyli: imperial stout
Alkoholi: 11%
Katkerot: 39 EBU
Vuonna 2011 perustettu ruotsalainen kiertolaispanimo Omnipollo on olutharrastajien suosiossa. Itse juomien lisäksi huomiota ovat kiinnittäneet omaperäiset ja mitä ilmeisimmin design-hipstereitä miellyttävät olutpullot. Niitä voi tarkastella lisää esimerkiksi täältä.
Noa Pecan Mud on väriltään hyvin tumman ruskeaa, lähes mustaa. Ruskeaa vaahtoa muodostuu maltillisesti. Tuoksu melkeinpä tyrmää huumaavalla suklaisuudellaan. Tuoksussa on paksua ja täyteläistä suklaata, suklaakakkua, suklaavanukasta. Myös kahvia on mukana.
Maussa on vähemmän yllättävästi myös runsaasti suklaata, mutta ei yhtä hurjalla intensiteetillä kuin tuoksussa. Myös kahvia ja häivähdys lakritsia esiintyy. Lopussa varovainen katkero tasoittaa makeutta hieman. Jälkimaku on erittäin pitkä ja erittäin miellyttävä. Siinä suklaa antaa enemmän tilaa ja paahteisuus sekä oluen nimen ennustama pähkinäisyys tulevat esiin. Niukasti hiilihappoinen olut on suutuntumaltaan pehmeä, täyteläinen ja tahmaava. Tätä ei tule juoda liian kylmänä, noin 15 astetta on sopiva aloituslämpötila.
Omnipollo Noa Pecan Mud on upea jälkiruokaolut vahvojen imperial stoutien ja suklaan ystävälle. Viimeistään hinta (10,99 € / 0,33 l) pitää huolen siitä että viimeinenkin tippa saa jakamattoman huomion osakseen.
Jatketaan Alkon alkusyksyn kotimaisiin uutuuksiin tutustumista. Nyt vuorossa on kaksi hedelmin tai marjoin maustettua saison-tyyppistä olutta. Belgian ja Ranskan maatiloilla alkunsa saanut saison on nykyajan pienpanimojen käsittelyssä karannut välillä melko kauaskin historiallisilta juuriltaan.
Humalove: Susanna’s Housewarming Saison
Alkoholi: 7%
Katkerot: 21 EBU
Lupaus kotimaisuudesta rikotaan heti startissa: helsinkiläinen Humalove Brewing on kiertolaispanimo, joka valmistaa tuotteensa aina muiden panimojen tiloissa. Susannan saison on valmistettu belgialaisen Brouwerij Andersin panimossa. Mutta ei se mitään, ”designed in Finland”, kuten etiketissäkin sanotaan.
Lasissa on epämääräisen oranssinruskeaa, sameaa olutta valkoisella vaahdolla. Tuoksussa tuntuu belgihiivalle tyypillisiä käymisestereitä, mausteisuutta, trooppista hedelmää. Jos en olisi lukenut valmistusaineista mangoa, en välttämättä olisi ajatellut juuri sitä, mutta nyt ajattelen.
Maussa on trooppista hedelmää ja pippurista mausteisuutta, maltaista pyöreyttä ja pehmeyttä. Suutuntuma on rapsakan hiilihappoinen. Jälkimaussa katkeron kevyt puraisu jättää miellyttävän tunteen suuhun. Kokonaisuutena maku on pehmeä ja raikas, mutta myös mukavan vivahteikas ja kiinnostava.
Panimo Hiisi: Kratti
Alkoholi: 5,5%
Katkerot: 10,1 EBU
Kratti on näyttävän punaista olutta nopeasti haihtuvalla vitivalkoisella vaahdolla. Tuoksussa hapanta maltaisuutta, hapanta marjaisuutta. Hiivaa.
Maku on kirpeän herukkainen, hapan, myös puolukka on tunnistettavissa. Etiketin valmistusainelistauksesta voi todeta oluessa käytetyn mustaherukkaa ja puolukkaa. Ensin maku tuntuu häviävän aika nopeasti, mutta kyllä se lopulta jää viipyilemään suuhun. Hiilihappoisuus on korkealla tasolla.
Kirpeys ja happamuus määrittelevät tämän oluen. Se on helposti juotavaa, mutta aika yksioikoista. Kyseessä on takuuvarmat ”onko tämä edes olutta?” -ihmettelyt osakseen saava tuote. Kyllä se sitä on, sillä oluesta on moneksi.
Yhteenveto
Nykyaikainen saison on paitsi hiivan ominaispiirteitä ja raikkautta, myös happamuutta, monipuolisia raaka-aineita ja nykyiset maitokaupparajat ylittävää alkoholipitoisuutta. Näistä kahdesta Kratti oli itselläni kokeilussa jo toistamiseen. Kaikesta pirtsakkuudestaan huolimatta se ehti käydä jo vähän tylsäksi ja sen pariin tuskin enää kolmatta kertaa palaan. Susanna’s Housewarming Saison on tästä parista se monipuolisempi ja sen voisin ostaa toisen ja kolmannenkin kerran.
Alkon valikoimiin saapui elokuun lopussa useita kotimaisten pienpanimojen tuotteita. Tarkastellaan niistä nyt kahta.
Mathildedalin Kyläpanimo: Seppä
Tyyli: stout
Alkoholi: 7%
Katkerot: 34,4 EBU
Lähes mustaa olutta, joka lasiin kaadettaessa muodostaa kohtalaisesti vaaleanruskeaa vaahtoa. Vaahto haihtuu melko nopeasti ja jättää jälkeensä paikoittaista pitsiä.
Tuoksussa on runsaasti paahteista mallasta ja häivähdys savuisuutta. Myös maussa ensimmäisenä tulee paahteinen mallas, jossain välissä vilahtaa myös lakritsia. Sepän suutuntuma on pehmeä, hiilihappoisuus on matalalla tasolla.
Pitkäkestoinen jälkimaku on tässä oluessa kuitenkin se määrittelevin piirre: savuisuutta ja suuta kuivattavaa katkeroa. Nokinen savuisuus ei sinällään ole erityisen voimakasta, mutta se on silti se ominaisuus joka erottaa tämän useimmista muista stouteista. Se on myös se syy, joka todennäköisesti saa minut ostamaan tätä uudelleen. Kokeilin Seppää jo Helsingin SOPP-tapahtumassa. Pidin siitä silloin ja pidin nyt toisella yrittämälläkin. Ei mitään maailmoja mullistavaa, mutta sopivasti erottuvaa perustekemistä.
Panimo Hiisi: Iku-Turso
Tyyli: imperial stout
Alkoholi: 9%
Katkerot: 75,9 EBU
Jyväskyläläinen Panimo Hiisi on noussut rytinällä yhdeksi suosikkipanimoistani. Hyvien oluiden lisäksi olen mieltynyt brändäykseen: tuotteiden nimet ja pullojen etiketit ammentavat suomalaisesta tarustosta, huumoria unohtamatta.
Iku-Turso on voimakkaan tummanruskea, lähes musta imperial stout. Hyvin vaalenruskeaa vaahtoa muodostuu oluen pinnalle runsaasti, mutta se myös haihtuu nopeasti tuottaen tasaisen pitsikuvion lasin reunoille.
Tuoksu antaa erittäin paahteista mallasta, kahvia ja tummaa suklaata. Myös amerikkalaistyylinen humalointi tuntuu havuisuutena. Maussa edelleen paahteista mallasta, myös lakritsia ja havuisuus on voimakkaampaa kuin tuoksussa. Katkero tulee jälkimaussa hyvin voimakkaana. Hiilihapot ovat melko voimakkaat, suutuntuma on öljyisen liukas. Korkeahko alkoholipitoisuus ei juurikaan häiritse vaan pysyttelee pääasiassa piilossa.
Humalointi vie mielikuvat kohti Plevnan Siperiaa, mutta ei tämä yhtä intensiivinen tai monipuolinen ole. Henkilökohtaisesti en niin välitä Black IPAa lähentelevästä humaloinnista stouteissani ja se Siperiakin maistuu parhaalta sen verran ikäännytettynä, että terävin humalointi on lientynyt. Saattaa olla että Iku-Turso jäi minulle kertatuttavuudeksi, mutta ei tämä missään tapauksessa huono ole.
Ronda treenaa salilla Pikachu-puku päällä ja kertoo haastattelussa itsetunto-ongelmista, kovin ristiriitaista sen vanhan fuckyoun tarjoamisen rinnalla. Kertoo kai siitä että otetaan jotain rooleja ja ollaan jotain muuta kuin ollaankaan. Mutta tämä tarina ei kerro siitä. Tämä tarina kertoo siitä että ollaan oikeasti parempia kuin ymmärrämme edes olevammekaan.
Otin loparit töistä koska se tuntui hyvältä. Ehkä takaraivossani soi DJ Polarsoulin Ei kompromisseja -kappaleen kertsi; Musta on kasvanut itseni pomo… No oli miten oli, vedän viimeistä voitelua ja kohti Haaparantaa, lupasin auttaa kollegaani ennen kun häivyn.
Mikä hitto siinä on kun Ruotsin puolella kaikki näyttää paremmalta kuin Suomen, tuntuu että ilmakin on hieman aurinkoisempi ja tuulikin hyväilee eikä yritä työntää kumoon niin kuin kotona. Unohdan ajatukseni kun marssin Systembolagetin sisään. Ah, mitä ihania oluita mahtaakaan Kaarle Gustavin lempikauppa minulle tarjota, herkullisia nektareita tästä kauniista länsinaapuristamme jonka lämpimään syliin Suomineitomme kurottaa ainoalla kädellään.
Ovenpielessä on opaste. Värikoodit ja kaikkea. Tuolta löytyy alet, tuolta belgit jne. Ei siis muuta kuin tätä upeaa oluthyllyjen sateenkaarta kohti ja tuota ruskeaa ale -osastoa. Tai ei ruskea edes näytä Ruotsissa ruskealta, se on enemmänkin oranssi. Oranssi on ruskea jolla on vielä toivoa jäljellä -mietin kun melkein törmään iloisesti hymyilevään työntekijään. Perttu ja se toinen Alkon työntekijä joka niin iloisesti morjenstaa kassalla käsi pystyssä, kun vielä pussitan harmaasta hyllystä hakemiani saaliita kotikaupungissani, ovat vain varjo tämän aurinkoisen ilmestyksen rinnalla. ”Terve, voinko auttaa” hän sanoo täydellisellä suomenkielellä. Olen niin häkeltynyt tästä kaikesta että en osaa muuta vastata kuin, ET!
Huusinkohan?
Toivottavasti en.
Ostoskoriin sujahtaa sujuvasti hyllyjen ruotsinlipun kannustamina; Jämtslands Bryggerien IPA, S:t Ericks Bryggerien IPA, Oppigårds Bryggerien Dalalager ja USA! USA! USA -huutojen soidessa SKA Brewingin Modus Hoperandi IPA. Koska olen vielä pari päivää työvelvoitteessa päätin jättää oluet siihen, lisäksi tahdoin jo takaisin karuun ja rakkaaseen Suomeen.
Aaah, olutta sängyllä. Pari lempiasiaani yhdessä.
Otettiin hotelli Kemistä. Tornio on varmaan parempi kuin Kemi koska se on jo melkeen Haaparanta. Tämä sopii paremmin, ehkä täällä ei kukaan tervehtisi ja hymyilisi. Päätän aloittaa Oppigårdsin Dalalageilla. En osaa vieläkään arvostella oluita, tiedän vaan mistä tykkään ja mistä en. Tämä vaikuttaa lupaavalta vaikka tämän jouduin poimimaan kyykyssä Systembolagetin alahyllyltä, muut otin selkä suorassa keskeltä koska en kehdannut enää kyykkiä kun myyjä katsoi minua mielestäni oudosti. Luultavasti huusin. Mutta olut on kaikinpuolin juotavaa, ei mitenkään erityistä mutta parempaa kuin rautasaapas naamassa.
Seuraavaksi korkkaan Jämtlandsin Ipan. Yritän nuuhkaista pulloa mutta tuoksu loistaa poissaolollaan. Epäilen ettei suomalainen nenäni vaan löydä niin sivistyneitä vivahteita joten kaadan oluen lasiin ja jatkan nuuhkimista. Hmmm… ei vieläkään mitään. Entäs jos koitan maistaa. Sama lopputulos. Hitto tämähän on jopa pahaa. Harvoin teen näin mutta tällä kertaa oli pakko käydä kumoamassa tämä sinikeltainen liemi viemäriin. Olen hämilläni.
No entäs S:t Eriksin Ipa. Tässä sentään hieman tuoksuu humalat. Kaadan lasiin ja vaahtokin näyttää ihan kivalta. Mutta ei, ei tämäkään maistu juuri miltään. Mietin kävinkö vahingossa ostamassa Coopista mellanööliä, mutta nopea vilkaisu pullon etikettiin kertoo että kyllä tässä hönkää pitäisi olla. On tämä ihan juotavaa, mutta ei todellakaan sitä mitä odotin komean länsinaapurimme minulle tarjoavan. Olenkohan menettämässä makuaistini vai onko kyse jostain vieläkin vakavammasta, olenko vain liian juntti?
Onneksi jäljellä on vielä Modus Hoperandi. Kaadan sen otsa hikisenä lasiin. Nostan lasin värisevin käsin varovasti huulilleni ja mietin että totuus on otettava selville. Huh, tämähän maistuu. Aivan hullun hyvin maistuukin. Ehkä olen liian suomalainen ruotsalaisille oluille mutta onneksi tarpeeksi kansainvälinen amerikkalaisille. Muistelen tässä samalla parin viikon takaista CBH-reissua ja niitä ihania Suomalaisia pienpanimo-oluita joita sain siellä tähän samaan kroppaan kumota. Niissä oli makua ja jopa vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Olen ylpeä siitä että olen suomalainen ja pidän suomalaisista oluista.
Vahva Suomi-Ruotsi, 4-1, kansallisuusylpeys-tilassa lähden kävelemään kohti Kemin satamaa ja terasseja. Istun Sataman Tähteen ja tilaan hampurilaisen (USA!) ja Karhun nelosen (4-1). Hyvä me! Aurinko paistaa ja ruoka ja juoma sopii tähän hetkee paremmin kuin mikään. Syötyäni katson kuinka sataman aallonmurtajalta kohoaa helikopteri ilmaan, tuo ei voi olla kuin joku ruotsalainen. Minä pidän jalat maassa ja suuntaan kohti seuraavaa terassia ja kotimaista olutta. Mielessäni pyörii Kummelin Le River sketsistä pilottiaiheinen laini. Naurattaa.
Kello soi aikaisin lauantaiaamuna, nousen ja kuljen puolisuljetuin silmin kohti kylpyhuonetta. Saksanpaimenkoira nostaa kulmiaan kuin sanoakseen, mitä ihmettä mies, nyt on aamu? Kasvojen pesu ja Suaveciton pomadet päähän, alkaa olla jo valmista. Ai mihin? Craft Beer Helsinki -käsityöläispanimoiden olutfestarille.
Matkamusiikiksi Juicea, pitihän mies sentään oluesta ja oli muutenkin nero. ”Hiljainen on pohjalaiskaupunki” -mietin auton lipuessa hiljalleen kohti valtatie kolmosta.
Laihian Mallas, ei helvetti, kuka sen tuohon tien varteen on käskenyt pystyttää. Tässä olisi vielä neljä tuntia matkaa jäljellä ja tuon jälkeen ei mielessä pyöri enää mikään muu kuin maltaiden maku.
Laihian Mallas, janon aiheuttaja etelään matkaajille jo vuodesta 1910.
Tietysti nuo aamutuulessa hiljalleen tanssivat vihreät viljapellot voi olla syy sijaintiin, mutta se ei tähän janooni auta. Mietin minkälaisia mallasrunkoja CBH pian tarjoaakaan minulle. Toivon että täyteläisiä, vetiset laihat eivät ole mieleeni. Seuraavaksi mietin minkälaisia runkoja yleensäkään Helsingissä näen, niissäkin pidän täyteläisistä. Onko mallas oluen vartalo vai vaatteet? Onko humala ruumis vai sielu?
”Tänään liikenteessä kuolee jonkun teräsvartalo, vieläkö meillä on kaljaa?” ajatus katkeaa Juicen 3.30 kappaleen sanoitukseen, osuu liian lähelle ja suu on vieläkin kuiva. Action Bronssonin Easy Rider soimaan ja kaasu pohjaan.
Bauhaussin kyltin siintäessä edessä Tampereen ohitustiellä alkaa janon lisäksi vaivata myös nälkä. Pian liittymästä ulos ja Wigrenille hakemaan nyrkin kokoisia lihapullia ja puoli metriä mustaamakkaraa. Tai ei sittenkään, muistan että niistä saa valtavat ilmavaivat. Ensinnäkin olen menossa yöksi ystäväni luokse ja toiseksi olen menossa ihmismassaan nauttimaan oluista. Nenä hoitaa sen verran suuren osan makuaistista joten vilkku ei mene päälle vaan jatkan hetken suoraan ja suuntaan Helsingin mottoritielle.
Ja mitä hittoa, löydän itseni Linnatuulen Nesteellä syömässä Hesburgerin ruishampurilaista, hävettää. Ei tämä ollut se mitä mietin vaihtoehdoksi peri pirkanmaalaiselle kaasu-ruoalle, mutta auton uhkaavasti vähenevä bensamittari pakotti minut pysähtymään tänne. Sen lisäksi aurinkolaseistani irronnut toinen sanka saneli minut ostamaan huoltoasemalta uudet. Sain survottua ne vaihtokuntoon jättämällä lasit vaihdekepin ja keskikonsolin väliin. Kyllä nyt kelpaa maalaisen mennä maamme pääkaupunkiin.
Kallio. Olen perillä. Auto parkkiin. Parturiin tasoittelemaan sivut. Olutta R-kioskilta ja ystäväni oven taakse. Ding dong. Ovi aukeaa ja hyvin krapulainen peittoon kääriytynyt nais-ihminen ilmoittaa että Peter on vielä töissä. Ei mitään, bisse auki ja sohvalle, mihinkäs tässä kiire, valmiissa maailmassa… paitsi nyt tietysti käsityöläispanimoiden olutfestareille. Pari kauppavahvuista apaa ja ipaa ehdin imaista sisääni ennen kuin kaverini saapuu. Iloinen jälleennäkeminen, käsipäivää, halaus ja suunnataan hymyssä suin kohti ratikka-pysäkkiä ja siitä rautatientoria. Samanhenkiset mielet menossa muiden samanhenkisten kanssa juomaan olutta, tämä sosiaalisuus on syy miksi rakastan oluita.
Paljon parjatut 3 tunnin jonotukset on suorastaan pettymys. Vaivaiset 10 minuuttia ja rahakortti kourassa sisällä festareiden oman jalkalasin kanssa. Tämähän sujuu. Aurinko paistaa täydeltä taivaalta, parikymmentä panimoa Suomesta ja ympäri Eurooppaa, kello löi juuri neljä ja koko päivä aikaa oluiden parissa.
Täti laittoi kortin mun lasiin.
Otetaan kisa kumpi valitsee paremman oluen. Tai tämä mikään kisa ole, ristiin näitä kuitenkin maistellaan ja nautitaan.
1. Malmgåren
Minä: Arctic Circle Ale (7,3 %, maustettu)
Peter: X-Porter (7,0 %, Porter)
(Peter johtaa 1-0)
Täällä on huikean hyvät pesupisteet. Joka juoman jälkeen voimme käydä huuhtelemassa lasit ilman jonotusta ja pesupisteiden vierestä löytyy myös vesipisteet välivesille.
Minä ja Peter: Poro (10 %, Nordic moss ale, collab with Õllenaut)
Voi hyvää päivää! Nollataan pisteet, ei näköjään vielä edes käsitetty mitä kaikkea sana olut kätkee sisälleen. Tätä ihmetellään muiden pöydässä istuvien kanssa. Tuossa on pariskunta, josta mies kuuluu olutseuraan johon hyväksytään vaan miehiä ja hänen vaimonsa, joka ei ole olutseurasta koska ei ole mies. Ja tuossa joku nainen Vantaalta, joka juo vaan stoutteja ja porttereita. Mutta me juodaan Poroa, hämmästelemme, nautimme ja nauramme.
4. Olarin Panimo
Minä: Ocarina of Lime (5,7 %, Fruit Beer)
Peter: Area 21 SMaSH Series (Mosaic) (5,9 %, Pale Ale)
(Peter johtaa 1-0)
5. Radbrew
Minä: Buster-Jangle (7,0 %, American IPA)
Peter: Ivy Mike (8,5 %, Double IPA
(Peter johtaa 2-0)
Meidän kävely alkaa suuntautua myös etenemisen lisäksi sivulle. Tässä vaiheessa on hyvä valita sopiva ruoka oluiden lomaa. Koska aurinko paistaa ja on lämmintä, päädymme meksikolaistyylisiin nacho-lautasiin savustetun porsaanlihan ja papujen kera. Tällä eväällä saamme taas askelmerkit kohdalle ja pystymme jatkamaan maistelua.
Laita lisää sitä lihaa nainen, sanoin. Tai olisin sanonut, jos olisin uskaltanut.
Minä: Amarillo (9,3 %, Imperial IPA)
Peter: Hop & Liefde (4,8 %, American Pale Ale)
(Minä kavennan 2-1) Huh miten maukkaita oluita tekevät. Jopa tuo maitokauppavahvuinen on todella täyteläistä. Meidän täytyy siirtyä keräämään rohkeutta, että uskallamme maistaa näiden Hel & Verdoemenis Bourbon BA (11,0 %, Imperial Stout) oluen.
8.Vallilan panimo
Minä: Vallila Amber (6,1 %, Amber Ale)
Peter: Sauna – I-Olut (2,6 %, IPA)
Hahaa, onpas nolo veto Peteriltä. Minä juon sentään miesten oluita.
(Tasoissa 2-2)
9.
Minä: Browar Wąsoszu, Puola | Polska (8,5 %, Finnish extra stout, collab with Humalove Brewing)
Peter: Brouwerij de Molen, Hel & Verdoemenis Bourbon BA (11,0 %, Imperial Stout)
Nyt selvisi miksi Peter joi tuon miedon tuohon väliin, sehän tosiaan keräsikin rohkeutta. Nyt on sellainen herkku lasissa että oksa pois. Puolakin maistuu, mutta de Molenin olut on aivan käsittämätön, varsinkin viskin ystävälle.
(Peter johtaa 10-2, lopetettiin peli tähän)
10. Tanker Brewery
Minä ja Peter: Kaksteiskuud (8,8 %, Imperial IPA)
11.
Minä: La Quince, Vanilla Black Velvet (9,5 %, Russian imperial stout, collab with Cervesa Guineu)
Peter: Founders, KBS (11,2 %, Imperial stout)
1234…??? Juotiin kyllä muitakin, mutta muistikuvat ovat hatarat.
Mikä kruunaisi paremmin onnistuneet olutmaistelut kuin kaatosade. Yhtäkkiä taivas tummuu ja antaa kyytiä juhlijoille. Pöydät ovat hetkessä tyhjinä ja hämmästelemme kuinka pieneen tilaan mahtuu varmasti yli tuhatpäinen ihmismassa kun oluen ystäville tarjoillaan ilmaiseksi vettä taivaalta.
Sataa, sataa, ropisee. Futiskatsomokin tyhjeni.
Otetaan spurtti On the Rocksiin. Hanasta halvinta lageria. Makuaistit olemme jo menettäneet tälle illalle, parempi ettemme rahojamme menetä. Pari tuopillista ja vessa kutsuu. On the Rocksin yläkerran miesten wc on erikoinen, keskellä vessaa on pönttö ja sen edessä pari pisuaaria, ovea ei kai saa lukita. Kiittelen vielä itseäni etten poikennut Wigrenille, koska muuten istuisin tuossa nolona muiden saniteettitiloissa asioivien ihmisten keskellä ja tuoksuisin pahalta.
Tehdään vuoronvaihto ja menen pöytään odottamaan. Sitten Peter tulee juosten. Perässä juoksee liiveillä varustettu motoristi. Ja nyt minäkin juoksen. Kaisaniemenkatu on liukas, eikä meidän tasapainoaistimme ole enää parhaassa kunnossa mutta ei onneksi ole tuon motoristinkaan. Mäjähdys, ja katsomme taaksepäin kun tuo parisataakiloinen lihakasa jatkaa matkaansa sivuttain kyljellään. Juostaan Pitkäsillalle PikkuDamiin asti ja kysyn Peteriltä mitä sattui? Peter oli laittanut oven lukkoon. Partamiestä oli harmittanut odottaa, niinpä se oli hakannut ovea ja huutanut. Oven avauduttua sitten tivattiin oliko Peter runkkaamassa. Peter oli kysynyt, että onko setä Priden jatkoilla kun noin nahoissa kulkee ja tuollaista kyselee. Ja sitten juostiin.
PikkuDamin kannella nautimme vielä Fat Lizardin Lime Ipat ja katsomme kuinka taivas salamoi. Ilta lähestyy jo puolta yötä. Ensi vuonna CBH uudestaan? Ilman muuta, jos se järjestetään ja makuaisti palaa siihen mennessä. Poistumme sateiseen yöhön Kallion suuntaan, Las Vegas kutsuu.
Pienpanimokulttuurin pioneeri Pekka Kääriäinen, Olutliiton hallituksen puheenjohtaja Heikki Kähkönen sekä olutsommelier Maria Markus asian ytimessä
Vaasan Mallasjääkäreiden pj Tommi ja hallituksen jäsen Sami lähtivät Tampereen SOPP:iin lauantaiksi katsastamaan mitä kaikkea kivaa kotimaiset pienpanimot ovat tuoneet tarjolle tällä kertaa. Paikalla oli 23 panimoa ja tarjolla todella laaja valikoima erilaisia oluita.
Sami nauttii Vakka-Suomen panimon antimista
Sää oli maistelijoille suosiollinen, aurinko paistoi koko päivän ja lämpötila pyöri n. 18 asteen hujakoilla. Tapahtuman viimeinen päivä houkutteli paikalle yleisöä satamäärin, heti porttien auetessa klo 12 alue alkoi täyttyä uteliaista maistelijoista. Panimot möivät lauantaina olutta enemmän kuin kahtena aiempana päivänä yhteensä.
Klo 18 aikaan sisäänpääsyjono ulottui jo Tillikan kulmalle asti eli lähes 200 metrin päähän, tämän jonon jouduimme kokemaan poistuessamme hetkeksi alueelta, järjestysmies kun ei kertonut että jo maksaneet asiakkaatkin joutuvat jonottamaan uudestaan sisään. Muuten tapahtuman järjestelyt oli hoidettu kiitettävästi, halukkaat saivat käteensä afterpay-rannekkeen, joka nopeutti maistoannosten maksamista huomattavasti.
Myös Mallaskuun panimo Lapualta oli mukana karkeloissa
Vessoja oli riittävästi ja eikä jonoja päässyt syntymään. Kritiikkiä saa ainostaan lasinpesupisteiden paha ruuhkautuminen, niitä olisi saanut olla vaikka joka maistopisteen yhteydessä.
Beer Hunters oli myös mukana kuuden oluen kattauksella
Ruokaa ja naposteltavaa oli tarjolla kohtuullisen huokeaan hintaan useilta tuottajilta, eriyisesti mieleen jäivät valkosipulinen ruisleipäherkku, BBQ aitoon texas-tyyliin ja hitaasti voissa paistetut muikut.
Paistetut muikut ja soosit päälleJoka pojan unelmagrilliTexas BBQ maistui kaikille
Mieleenpainuvimmat ja huomionarvoisimmat oluet:
Mika Oksanen jännän äärellä
Hiisi
Black Bretty Black Ipa.
Hyvin mielenkiintoinen bretta-hiivalla käytetty black IPA.
Donut Island
Ich Bin Ein Berner. Grapefruit Gose.
Todella greippinen. Monelle varmasti aivan liian hapan, mutta Tommille tämä maistui ehkä juuri äärimmäisen happamuuden ansioista.
Frisco Disco IPA.
Ehdottomasti yksi positiivisista yllätyksistä. Pilsner-maltaasta ja Citra-humalasta taiten tehty keitos, joka ei jättänyt ”catpiss” -luokan IPA:sta pitävää Tommia kylmäksi, myös Samin mielestä yksi parhaista oluista koko SOPP:ssa.
Aina niin iloinen panomies
Ruosniemen Panimo
Koodari American Lager.
Hienosti humaloitu lager, joka oli varsin raikas ja miellyttävä kokemus.
Odottava tunnelma jo puolen päivän jälkeen
Pyynikin Käsityöläispanimo
Papan Vanilla Stout.
Tuli viimein maistettua. Monesta suunnasta kuullut pelkkiä kehuja ja olihan se todella hyvää.
Maj Stout.
Jäi Papan jalkoihin kun piti Papan Vanilla maistaa ensin. Samilla kävi juurikin päinvastoin, Maj stout otti ja syrjäytti pehmeämmän ja vähemmän humaloidun Papan 6-0.
Sami malttamattomana lasin täydennykselläTarjolla jos jonkinmoista janojuomaa
Iso-Kallan Panimo
Pimeyden Morsian.
Turmion Kätilöille Valmistettu tuhti imperial stout itse paahdetulla kahvilla ja kaakaolla höystettynä
Radbrew
Together In The Dark. Imperial stout.
Parhaita tyylisuunnan tuotoksia, josta ei oikeastaan löytänyt mitään parantamisen varaa. Tästä pohjasta todella hyvä lähteä miettimään tynnyrikypsytysprojekteja. 10% alkoholia eikä paistanut läpi.
Malmgård
Proto #9. Black IPA.
Toimiva ja maistuva black IPA, jossa käytetty kauraa ja vehnää. Humalista vastaa Mosaic ja Columbus.
Bryggeri Helsinki
Wee Heavy.
Tukeva ja muistutti paljon AleSmithin vastaavaa tuotosta. Tommin makuun sopiva.
Maku Brewing
Savu Porter.
Sopivasti savuinen ja täyteläinen porter. Mukana lakritsia ja havuja.
Simeoni Blond Ale.
Varsin hyvä blond ale, jokseenkin vajaaksi jätti kuitenkin loppumietelmän.
Me So Hoppy DIPA.
Todellakin humaloitu huolellisesti. Räjähti suussa ja maku säilyi pitkään. Tästä tykkäsivät molemmat humala-addiktit.
Saimaan Juomatehdas
Brewer’s Special Blue Shies IPA.
Perushyvä IPA, josta löytyi kuitenkin pienoinen virhemaku ja jäi myös maut jotenkin vajaiksi. Varmasti toimii ihmisillä, jotka ovat heräämässä oluiden monimuotoisuuteen.
Maistila
Musta Jaska Imperial Stout.
Oli varsin vakavasti otettava vahva ja pehmeä juoma. Ei moitittavaa
Kaira.
Mieto ja helposti lähestyttävä IPA. Oikein maukas tapaus.
Moood.
Vaniljainen milk stout. Todella silkkinen. Hiisi-panimon Kyytön kanssa samoilla linjoilla ja ovat tällä hetkellä varmasti Suomen parhaimmistoa lajissaan.
Single Hoppit.
Tasapinoinen single hop pale ale.
Wax Off.
Samin ja Tommin mielipiteet jyrkästi jakava farmhouse alen ja saisonin fuusio. Sami tykkäsi, Tommi ei.
Rekvisiitta ja oman jutun henki kohdillaan
Lapin voima
Mielikki Lempeä Muinaisolut.
Lämmitetty ruis-sahti. Varsin tukeva ja erittäin paksu koostumus. Paljon hunajaa ja rehtiä sahtimaisuutta. Lämmitysprosesseineen mielenkiintoisimpia tapauksia koko tapahtumassa.
Sahdin lämmitys vesihauteessa
Rekolan Panimo
Kaksi Kotia Vailla Humalaa.
Hieno lisäys Kaksi Kotia -sarjaan. Humaloiden sijaan käytetty villiyrttejä ja pakurikääpää. Molempien vaasalaisten makuhermoon osuva hapan tapaus.
Donut Island
Radbrew
Malmgård
Bryggeri Helsinki
Maku Brewing
Saimaan Juomatehdas
Maistila
