Pikkujoulujen yksityiskohdat on päivitetty tapahtumakalenteriin, muistathan ilmoittautua ajoissa!
Aihearkisto: Tapahtumat
Syyskokous
Tapahtumakalenteriin on lisätty sääntömääräinen yleiskokous, syyskokous Butcher & Bankerissa. Tervetuloa paikalle kaikki Mallasjääkärit!
Olutcocktailit ja loppuvuoden tapahtumia
Olutcocktailit ovat olleet tänä vuonna toistuvasti esillä. Ensin niille voi ehkä hieman hymähtää, mutta kannattaa niellä ennakkoluulot juoman mukana. Tapahtumiin on lisätty 18.10. Littlepubissa järjestettävä, jäsenille suunnattu olutcocktail-ilta, tervetuloa mukaan! Marraskuussa puolestaan on virallinen syyskokous, tarkempi aika tulee varmistumaan lähiaikoina. Joulukuun 2. päivä taas vietetään pikkujouluja.
Syyskuun miitti Butcher & Bankerissa
Tapahtumakalenteriin on päivitetty syyskuun jäsentapaaminen, johon tosin voi ottaa myös kaverin mukaan. Tule siis paikalle katsomaan millainen on entisen kumppaniravintolamme Public Cornerin laajennettuihin tiloihin avattu Butcher & Banker!
Alkusyksyn tapahtumia
Elokuu on puolivälissä, mutta väistämättä olemme siirtymässä kohti syksyä. Elokuun viimeistä päivää kelpaa juhlistaa Ruoka & Olut -illassa Wazacassa. Luvassa on hyvää ruokaa ja juomaa, sekä puhetta siitä miten nämä kaksi oikein parhaiten yhdistetään.
Syyskuun puoliväliin / loppupuolelle suunnitellaan jäsentapaamista, lisätiedot seuraavat myöhemmin.
Tulevia tapahtumia
Kesäjuhla 14.7. on päivitetty tapahtumakalenteriin. Muistathan ilmoittautua ajoissa! Elokuulle on suunnitteilla oluen ja ruoan yhdistävää ohjelmaa. Lisätietoa luvassa sitten kun tietoa on!
Toukokuun tapahtumat
Tapahtumakalenteri on päivitetty toukokuun osalta. Torstaina 18.5. jatkuvat oluttyyli-illat Pale Ale ja IPA -illan merkeissä, paikkana O’Malleys. Kuukauden viimeisenä päivänä, keskiviikkona 31.5. on vuorossa kuukausitapaaminen Little Pubissa.