Ronda treenaa salilla Pikachu-puku päällä ja kertoo haastattelussa itsetunto-ongelmista, kovin ristiriitaista sen vanhan fuckyoun tarjoamisen rinnalla. Kertoo kai siitä että otetaan jotain rooleja ja ollaan jotain muuta kuin ollaankaan. Mutta tämä tarina ei kerro siitä. Tämä tarina kertoo siitä että ollaan oikeasti parempia kuin ymmärrämme edes olevammekaan.
Otin loparit töistä koska se tuntui hyvältä. Ehkä takaraivossani soi DJ Polarsoulin Ei kompromisseja -kappaleen kertsi; Musta on kasvanut itseni pomo… No oli miten oli, vedän viimeistä voitelua ja kohti Haaparantaa, lupasin auttaa kollegaani ennen kun häivyn.
Mikä hitto siinä on kun Ruotsin puolella kaikki näyttää paremmalta kuin Suomen, tuntuu että ilmakin on hieman aurinkoisempi ja tuulikin hyväilee eikä yritä työntää kumoon niin kuin kotona. Unohdan ajatukseni kun marssin Systembolagetin sisään. Ah, mitä ihania oluita mahtaakaan Kaarle Gustavin lempikauppa minulle tarjota, herkullisia nektareita tästä kauniista länsinaapuristamme jonka lämpimään syliin Suomineitomme kurottaa ainoalla kädellään.
Ovenpielessä on opaste. Värikoodit ja kaikkea. Tuolta löytyy alet, tuolta belgit jne. Ei siis muuta kuin tätä upeaa oluthyllyjen sateenkaarta kohti ja tuota ruskeaa ale -osastoa. Tai ei ruskea edes näytä Ruotsissa ruskealta, se on enemmänkin oranssi. Oranssi on ruskea jolla on vielä toivoa jäljellä -mietin kun melkein törmään iloisesti hymyilevään työntekijään. Perttu ja se toinen Alkon työntekijä joka niin iloisesti morjenstaa kassalla käsi pystyssä, kun vielä pussitan harmaasta hyllystä hakemiani saaliita kotikaupungissani, ovat vain varjo tämän aurinkoisen ilmestyksen rinnalla. ”Terve, voinko auttaa” hän sanoo täydellisellä suomenkielellä. Olen niin häkeltynyt tästä kaikesta että en osaa muuta vastata kuin, ET!
Huusinkohan?
Toivottavasti en.
Ostoskoriin sujahtaa sujuvasti hyllyjen ruotsinlipun kannustamina; Jämtslands Bryggerien IPA, S:t Ericks Bryggerien IPA, Oppigårds Bryggerien Dalalager ja USA! USA! USA -huutojen soidessa SKA Brewingin Modus Hoperandi IPA. Koska olen vielä pari päivää työvelvoitteessa päätin jättää oluet siihen, lisäksi tahdoin jo takaisin karuun ja rakkaaseen Suomeen.
Otettiin hotelli Kemistä. Tornio on varmaan parempi kuin Kemi koska se on jo melkeen Haaparanta. Tämä sopii paremmin, ehkä täällä ei kukaan tervehtisi ja hymyilisi. Päätän aloittaa Oppigårdsin Dalalageilla. En osaa vieläkään arvostella oluita, tiedän vaan mistä tykkään ja mistä en. Tämä vaikuttaa lupaavalta vaikka tämän jouduin poimimaan kyykyssä Systembolagetin alahyllyltä, muut otin selkä suorassa keskeltä koska en kehdannut enää kyykkiä kun myyjä katsoi minua mielestäni oudosti. Luultavasti huusin. Mutta olut on kaikinpuolin juotavaa, ei mitenkään erityistä mutta parempaa kuin rautasaapas naamassa.
Seuraavaksi korkkaan Jämtlandsin Ipan. Yritän nuuhkaista pulloa mutta tuoksu loistaa poissaolollaan. Epäilen ettei suomalainen nenäni vaan löydä niin sivistyneitä vivahteita joten kaadan oluen lasiin ja jatkan nuuhkimista. Hmmm… ei vieläkään mitään. Entäs jos koitan maistaa. Sama lopputulos. Hitto tämähän on jopa pahaa. Harvoin teen näin mutta tällä kertaa oli pakko käydä kumoamassa tämä sinikeltainen liemi viemäriin. Olen hämilläni.
No entäs S:t Eriksin Ipa. Tässä sentään hieman tuoksuu humalat. Kaadan lasiin ja vaahtokin näyttää ihan kivalta. Mutta ei, ei tämäkään maistu juuri miltään. Mietin kävinkö vahingossa ostamassa Coopista mellanööliä, mutta nopea vilkaisu pullon etikettiin kertoo että kyllä tässä hönkää pitäisi olla. On tämä ihan juotavaa, mutta ei todellakaan sitä mitä odotin komean länsinaapurimme minulle tarjoavan. Olenkohan menettämässä makuaistini vai onko kyse jostain vieläkin vakavammasta, olenko vain liian juntti?
Onneksi jäljellä on vielä Modus Hoperandi. Kaadan sen otsa hikisenä lasiin. Nostan lasin värisevin käsin varovasti huulilleni ja mietin että totuus on otettava selville. Huh, tämähän maistuu. Aivan hullun hyvin maistuukin. Ehkä olen liian suomalainen ruotsalaisille oluille mutta onneksi tarpeeksi kansainvälinen amerikkalaisille. Muistelen tässä samalla parin viikon takaista CBH-reissua ja niitä ihania Suomalaisia pienpanimo-oluita joita sain siellä tähän samaan kroppaan kumota. Niissä oli makua ja jopa vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Olen ylpeä siitä että olen suomalainen ja pidän suomalaisista oluista.
Vahva Suomi-Ruotsi, 4-1, kansallisuusylpeys-tilassa lähden kävelemään kohti Kemin satamaa ja terasseja. Istun Sataman Tähteen ja tilaan hampurilaisen (USA!) ja Karhun nelosen (4-1). Hyvä me! Aurinko paistaa ja ruoka ja juoma sopii tähän hetkee paremmin kuin mikään. Syötyäni katson kuinka sataman aallonmurtajalta kohoaa helikopteri ilmaan, tuo ei voi olla kuin joku ruotsalainen. Minä pidän jalat maassa ja suuntaan kohti seuraavaa terassia ja kotimaista olutta. Mielessäni pyörii Kummelin Le River sketsistä pilottiaiheinen laini. Naurattaa.
-vmh
Donut Island
Radbrew
Malmgård
Bryggeri Helsinki
Maku Brewing
Saimaan Juomatehdas
Maistila
